Kuulumisia yliopistolta

Nyt kun ollaan pari viikkoa puurrettu koulussa, niin osaa jo jotakin kertoa thaikkulaisesta koulumaailmasta. Pikkuhiljaa on alkanut luokatkin löytyä. Yliopistoalue on siis kooltaan noin 2x2 kilometriä, mutta meidän yksikkömme löytyvät onneksi melko läheltä sisäänkäyntiporttia (ja läheltä toisiaan). Kuitenkin esimerkiksi insinöörien tiedekunta koostuu 17 eri rakennuksesta (Tapanilla meni ensimmäisinä päivinä aina noin tunti löytää luokka, koska edes paikalliset ei tienneet missä ne ovat), sen sijaan humanistinen onneksi vain neljästä.

Insinöörien valtakunta

Humanistisen tiedekunnan rakennus nro 4

Tähän mennessä ollaan huomattu bussi parhaimmaksi kulkuneuvoksi kouluun mennessä. Tunti alkaa tavallisesti yhdeksältä, ja vaikka matkaa onkin vain pari kilometriä, niin siihen pitää ruuhkien vuoksi varata tunti aikaa. Matkan hinta ilmastoinnista riippuen 6-14 bahtia (15-35 senttiä). Tänään kokeiltiin myös ekaa kertaa pakettiautobussia, johon hypätään kyytiin ja matka alkaa, kun auto on täynnä. Hinta 10 bahtia. Täällä muuten busseissa on erillinen työntekijä, joka tulee jossain vaiheessa matkaa keräämään lippurahat. Pari kertaa ollaan päästy myös ilmaiseksi, kun työntekijää ei ole näkynyt mailla halmeilla.
Kiiressä paras vaihtoehto olisi tietenkin skootteritaksit, jotka pääsevät pujottelemaan kaikkien autojonojen välistä. Hinta on tietysti hiukan korkeampi ja kypäristä on turha uneksia. Tämä täytyy silti vielä jossain vaiheessa kokeilla. Käveleminen on ainakin aamulla ihan mahdoton ajatus, jos ei halua saapua tunnille läpimärkänä hiestä. Iltapäivällä ollaan kuitenkin useasti kävelty kotiin, sillä ruuhkat on niiiin jäätävät, että bussissakin saisi istua melkoisen tovin. Ja kotona suoraan suihkuun. x)

Tapani on ollut ainakin erittäin "onnellinen" koulupuvusta, johon kuuluu miehillä tummat pitkät housut, valkoinen pitkähihainen kauluspaita, kravaatti kuristamassa kaulalla (tosin monet jättää käyttämättä) sekä nahkavyö koulun logolla. Erikan asustukseen kuuluu musta hame (valittavissa vekki- tai kotelo), valkoinen t-paitapituinen kauluspaita sekö koulun logolla varustettu vyö, napit ja pinssi, Napit on muuten myös melkoinen päänvaiva, sillä ne pitää irroittaa aina joka pesun yhteydessä (ei sentään ommelta tarvi alkaa leikkelemään, vaan niissä on oma systeeminsä).

Tehtiin yhdessä lukujärjestykset niin, että tällä hetkellä meillä on koulua maanantaista keskiviikkoon ja piiitkä viikonloppu reissuja varten (<3). Tavallinen koulupäivä on meillä yhdeksästä neljään, johon kuuluu kaksi oppituntia ja tunnin ruokkis. Pitkä miinus yliopistolle KOLMEN TUNNIN oppitunneista, huhhuh, vähän liian pitkä aika pysyä skarppina. Mutta ruoka on yliopistolla kyllä niin nomnomn ja todella halpaa. Ruokapaikkoja on vaikka kuinka paljon (perusthaikkuruokaa, kahviloita, burgereita...) joista valita, ja hinta noin 30-40 bahtia perusannoksesta (vajaa euro). Alueelta löytyy myös pankkeja, hierontaa, kauneushoitoloita, kauppoja, uima-allas, kuntosaleja ja muita urheilumahdollisuuksia laidasta laitaan (tosin eräät on niin laiskoja, ettei ole vielä jaksaneet edes käydä Sport Centerillä kyselemässä niistä tarkemmin, liekkö sitten kuumuus heh...) Orientaatiopäivänä käytiin tutustumassa kirjastossa, joka on myös melkoisen kokoinen paikka (niinkuin melkein kaikki muutkin koulurakennukset, humanistirakennukset esimerkiksi noin kahdeksankerroksisia). Kirjastosta löytyi jopa pieni elokuvateatteri, jota voi varailla omaan käyttöön, sekä ihana tyynylandia, jonne voi mennä nukkumaan (ja täällähän oikeesti nukutaan ihan pokkana pöytää vasten niin kirjastossa kuin tunneillakin). Koeviikoilla kirjasto on auki 24/7, ja ahkerat opiskelijat saa yöllä ilmaista kahvia tai kaakaota lurpsis.

Kirjasto

Nyt ollaan tehty jo kurssivalinnat, joista myöhemmin vielä enempi infoa. Meijänpä yliopistolla on niinkin moderni systeemi, että kursseille rekisteröityminen tehdään paperilomakkeella, johon pitää saada ensin miljoona allekirjoitusta. Ekat viikot ovatkin olleet ramppaamista talosta toiseen, kun kaikki juoksuttavat eri suuntiin ja joka puolelta annetaan erilaisia ohjeita. Mutta  thaikkulaisten (tai ainakin tämän yliopiston) järjestelmässä on mahtavaa se, että ensimmäisellä viikolla saatiin tavallaan tehdä vain alustavat lukujärjestykset ja käydä kokeilemassa tykkääkö luennosta vai ei. Seuraavalla viikolla sit droppailtiin ja lisäiltiin kursseja, kun ainakin Tapanin kursseista osa oli sellaista huuhaata että meni ihan yli hilseen.

Kaksi viikkoa sitten päädyttiinkin sitten Hua Hinin tilalta Ko Si Changille, joka on pieni saari Pattayan edustalla (tästäkin joskus paremmalla ajalla enemmän). Ihana oli päästä rannalle löhöämään, mutta Erika sairastui loppumatkasta vatsavaivoihin ja sunnuntai iltana kotiin palatessa mitattiin jopa 38.5 astetta kuumetta. Maanantaina yritettiin parantua kotona, mutta olon huonotessa lähdettiin yötä myöten sairaalaan. Kokeiltiin ensin lähisairaala Vibhavadi Hospitalia, jota yksi vaihtari suositteli. Sanoivat kuitenkin, että voivat tarkistaa vakuutuksen sopivuuden vasta seuraavana päivänä näyttäen samalla huoneiden hintoja, joten päädyttiin rahanmenon pelossa vähän kauemmaksi Fennian omaan sopimussairaalaan Bangkok International Hospitaliin.

Emercengy roomissa kyseltiin ensin tietoja ja mittailtiin verernpainetta. Pistelivät kämmenselät ja kyynärtaipeet mustelmille ja laittoivat tippaan. Kahden tunnin säätämisen jälkeen Erika pääsi nukkumaan omaan huoneeseen ja Tapani lähti kotiin. Sairaalassa oli kyllä todella hyvä palvelu ja korkea englannin taso. Tosin Erikalla oli hiukan vaikeuksia ymmärtää sairaalasanastoa thaikkuaksentilla höystettynä, joten useimmiten hän päätyi vain nyökkäilemään ja luottamaan, että hoitajat osaavat hommansa.

16. kerroksen henkilökohtainen huone oli tosi hulppea, melkeinpä hienompi kuin tämänhetkinen asuntomme Plim Placessa. Sairaalasänkyä lukuunottamatta olisi voinut luulla olevansa hotellissa, johon kuului sohva, pieni ruokailuryhmä, keittiö, kylpyhuone ja taulutv. Vierailijoidenkaan suhteen ei oltu turhan tiukkoja, sillä Tapani sai tulla milloin vain ja jäädä vaikka yöksi, mikä ei koulun takia ollut tosin mahdollista (nyyh). Tapani vain ilmoitti tullessaan, ketä on tulossa tapaamaan ja sai itse lähteä etsimään oikeaa huonetta. Huoneesta löytyi myös useiden sairaalaravintoloiden menuja, joista niin länkkärit kuin muutkin saivat valita "kotimaista" ruokaa (vaikkakin vatsatautinen Erika sai syödä vain päivittäisen kylmän sairaala-aterian) ja tv:kin tarjosi valtavan valikoiman erimaalaisia kanavia ja elokuvia. Olihan sen hintakin kyllä sen mukainen, sillä hintaa koko reissulle tuli yhteensä 64 000 bahtia (1650 euroa). Eipä siitä huoneesta tosin niin kamalasti päässyt nauttimaan, kun väsytti niin vietävästi ja joku hoitaja kävi koko ajan syöttämässä pillereitä tai mittaamassa verenpainetta, mutta mukavampi näin kun vakuutus kuitenkin kattoi kaikki kulut. Kiitti Fennia, joka taisit myös kustantaa yhden 150 bahtin leffankin. :))) Palvelu pelasi loppuun saakka, vaikka vähän ihmetytti kun terve ihminen piti pyörätuolilla taluttaa taksille.

Erika ei ole ollut ainoa vatsataudista kärsinyt. Myös Tapani ja muut vaihtarit ovat sairastelleet niin kotona kuin sairaalassa. Sairaalakäynti on koulun takia melkein pakollinen, sillä thaikkukaverien mukaan yhdestäkin sairaspoissaolosta täytyy olla todistus lääkäriltä. Taitaa nämä kaikki sairastelut kuitenkin johtua vain erilaisesta bakteerikannasta, joten toivotaan, että nyt alkaa helpottamaan. Nyt me terveet lähdemme nauttimaan elämästä paratiisisaari Koh Sametille seonmoro!