maanantai 16. toukokuuta 2016

75 yötä lähtöön

Booom... päivät kuluu ja lähtö lähenee. Pikkuhiljaa alkaa itsestäkin tuntua hullulta, kuinka pian me ollaan jo Thaimaan lämmössä (lue: kuumuudessa).

Täällä siis kirjoittelee Erika ja Tapani, jotka päättivät jo innostuksissaan aloittaa blogin, vaikkeivat lopullista hyväksymiskirjettä ole vielä saaneetkaan. Suurin haku-urakka on jo takana, mutta tällä hetkellä vielä odotellaan Thaimaan yliopistosta sähköpostia. Kotiyliopistoista kyllä kovasti uskoteltiin, että tämä vaihe on vain yksi osa hakuprosessia ja käytännössä meidät ollaan jo valittu vaihtoon, sillä omat koulumme ovat meidät hyväksyneet.

Kesä ei kulu kuitenkaan odotellessa, vaan työt ja matkajärjestelyt pitävät meidät melko kiireisinä. Seuraavana listalla ainakin rokotukset ja viisumit. Viime päivinä ollaan käyty yhdessä katselemassa Tapanille rinkkaa, ja olisihan tässä tarkoitus vielä ennen lähtöä kirppispöytäkin varata, niin olisi edes joku mahdollisuus saada mahdutettua tavarat vaihdon ajaksi jonnekin. Eikä ylimääräinen matkakassakaan haittaa. ;)

Mutta mikä parasta, lentoliput on jo ostettu! Joten tuleepa siitä sitten vaihto tai lomamatka, me lähdetään Bangkokiin.